Olen noin 20-vuotisen väkivaltakiinnostukseni aikana aina silloin tällöin hankkinut historiallisia lehtikuvia erilaisista vastaan tulleista arkistoista. Tämä pieni kokoelma tai arkisto käsittää toista sataa vanhaa lehtikuvaa, jotka kaikki kuvaavat konkreettisia väkivallan tapahtumia ja tekoja, kuten 1950-luvun rasistisen väkivallan kohteeksi joutunutta tummaihoista uhria, kadulla ammuttua miestä 1970-luvulta, poliisin hakkaamaa nuorta 1940-luvulta tai ammuttua 5-vuotiasta tyttöä ambulanssissa 1970-luvulta.
Kokoelma on kertomus ja esimerkki siitä, miten aktuaalista väkivaltaa on kuvallistettu uutismediassa. Arkistoista esiin nostetuissa kuvissa toistuvat tietyt piirteet: ihmisiä retuutetaan ja hakataan käsin ja erilaisilla esineillä, kuvattujen suut ovat tuskanhuudosta auki, kuvissa esiintyy yleensä tiiviisti pakkautunut ryhmä, jonka keskellä uhri on, jne. Kuvat on kuvattu uutiskuvatyyliin, usein voimakkaalla salamalla. Käytäntö viittaa hetken tallentamiseen ja alleviivaa autenttisuutta. Kaikki kuvat ovat mustavalkoisia.
Olen analysoinut kokoelman kuvat ja tuloksiin perustuen työstänyt niiden pohjalta uusia valokuvallisia teoksia. Kokonaisuus koostuu viidestä toisiinsa liittyvästä osasta. Ensiksikin nostan esille osan kokoelmani kuvista. Kuvat on kehystetty samanlaisiin kehyksiin (40,7 x 35,7 cm musta kehys lasilla). Toiseksi olen leikannut osasta kuvia uhrin irti, tehden kuvasta ikään kuin onton tai kaksitasoisen. Nämä teokset on kehystetty samanlaisiin kehyksiin kuin lehtikuvat. Kolmanneksi olen tehnyt eräänlaisen kehotutkielman, jossa eritellään kokoelmani kuvissa esiintyviä koreografisia tyypillisyyksiä, toisin sanoen tehdään eräänlainen taksonomia loukatun ihmisvartalon asennoista. Kuvissa henkilöt eristetään taustastaan ja muokataan sellaisiksi, että asento korostuu. Neljänneksi teen kokoelmakuvien rekonstruktioita, uusia kuvia vanhojen perustalta. Lavastan tilanteita näyttelijöiden kanssa työskennellen. Kuvaan tilanteet 4x5 tuuman palkkikameralla – siis sillä samalla tekniikalla millä monet kokoelmani kuvista on kuvattu – jolloin viittaan paitsi itse lehtikuviin myös sosiaalisen dokumentarismin historiallisiin käytäntöihin.
Viides osuus on vielä tekovaiheessa, mutta pohdiskelen installaatiota, jonka materiaalina olisivat kokoelmani kuvien kääntöpuolet: siellä on merkintöjä siitä mitä kuvattiin, missä ja koska. Usein kuvan kääntöpuolelle on myös liimattu julkaistun kuvan yhteydessä esiintynyt kuvateksti, toisinaan palanen painetusta kuvastakin.
Väkivallan koreografia -sarjassani tarkoituksenani on yksittäisiin historiallisiin tapahtumiin tarkentaen siivilöidä esiin ja tehdä näkyväksi tiettyjä yleisiä kosketuksiin perustuvia, nykyäänkin toimivia ruumiillisen väkivallan toimia. Teen kokoelmani kuvista visuaalisen tulkinnan: muunnan lehtikuvan historiaa ja tyypillisyyksiä taidemuotoon. Poimin arkistoista yksittäisiä esimerkkejä ja teen niistä laajempia väittämiä kuvakulttuurista. Hankkeen keskiössä on väkivaltaa esittävä kuva, mutta tuota kuvaa tarkastellaan monitasoisesti. Lopulta näyttely onkin taiteellinen kertomus konkreettisen ja julkisen ruumiillisen väkivallan kuvallistumisesta.