Inari Sandell: Butterfly Logic
Inari Sandellin Butterfly Logic tarkastelee perhosten lentoreittejä ja kyseenalaistaa tavat, joilla yhteiskunta määrittelee “normaalin” liikkeen ja kognition. Videoesseetä, valokuvaa ja veistosta yhdistävä tilallinen kokonaisuus asettaa perhosen lennon vuoropuheluun niiden moninaisten tapojen kanssa, joilla autistiset mielet ja kehot liikkuvat ja jäsentävät maailmaa.
Ihmisen näkökulmasta satunnaiselta tai kaoottiselta näyttävä liikekieli on perhoselle tärkeä selviytymisstrategia. Näennäisen epäsäännöllinen lento suojaa sitä saalistajilta. Sandell lähestyy perhosta vastarinnan hahmona, joka haastaa kehoihin ja ajatteluun kohdistuvat normatiiviset odotukset. Teos esittää normeista poikkeavat liikkumisen ja ajattelun tavat omina loogisina järjestelminään – queereinä, älykkäinä ja arvokkaina erilaisuudessaan.
Teos tuotettiin alun perin vuoden 2024 näyttelyohjelmaan Fundació Joan Mirón Espai 13-galleriaan Barcelonassa. Sandellin työskentelyä vuonna 2026 tukee Suomen Kulttuurirahasto. Näyttelyn tuotantoa ovat tukeneet myös Alfred Kordelinin säätiö, Fundació Joan Miró ja Frame Contemporary Art Finland. Näyttelyn rakennustelineet on toteutettu yhteistyössä Telinekatajan kanssa. Kiitos rahoittajille ja yhteistyökumppaneille!
Näyttely on omistettu Kaisa Koistin muistolle. Lepää rauhassa ja lepata vapaana, rakas ystävä.
Ella Kiviniemi ja Elias Tuomenranta: Men with No Mountains
11.6.–2.8.2026
Näyttelykokonaisuus Men with No Mountains tutkii legendojen vaikutusta yksilön ja yhteisön identiteettiin. Elias Tuomenrannan ja Ella Kiviniemen kuuden vuoden aikana Yli- ja Alahärmässä kuvaama teos tuo esiin, miten Härmän puukkojunkkareiden perintö näkyy ihmisten arjessa ja vaikuttaa edelleen alueen kulttuuriin.
Häjyiksi tai puukkojunkkareiksi kutsuttiin rettelöitseviä miesjoukkoja, jotka terrorisoivat myös Härmän seutua puukkoineen 1800-luvun alusta vuosisadan lopulle. Kuuluisat Isontalon Antti ja Rannanjärvi olivat Härmistä kotoisin. Häjykulttuurin kehittymisen uskotaan johtuneen esimerkiksi alueen nopeasta väestönkasvusta ja tilattomaksi jääneiden talollisten poikien osattomuuden kokemuksesta. Häjyjen väkivaltaiset teot tallentuivat hurjiin lauluihin ja tarinoihin, ja niistä tuli heti osa suomalaista kulttuuriperintöä.
Härmän historia väkivaltaisena ja karuna, mutta samalla omapäisyydessään kiehtovana paikkana on jättänyt pysyvän jäljen alueen identiteettiin. Paikallinen perinnemaisema, tasainen lakeus, on lahjoittanut tarinoille näyttämön ja ihmisen mielikuvitukselle loputtomasti tilaa. Näyttelyn nimi heijastaa ajatusta siitä, että avarilla lakeuksilla Härmän kulttuurinen identiteetti on kasvanut vuoren kokoiseksi. Suuret tarinat ovat muuttuneet vahvaksi itsetunnoksi ja ylpeydeksi omasta kotiseudusta. Ne antavat rohkeutta yrittää ja kokeilla hullujakin asioita.
“Lakeuksilla näkee kauas ja tulee itse nähdyksi helposti: se on näyttämö, jolle härmäläinen asettuu esille. Kaikki on nähtävillä: pellot, pihat, talot ja ihmiset, etenkin muukalaiset valokuvaajat. Tyhjyys ympärillä kysyy: kuka sinä olet ja mitä tuot tähän kuvaan?” tekijät kirjoittavat teoksesta julkaistussa valokuvakirjassa Men with No Mountains (Khaos Publishing 2025).
Valokuvaprojekti kietoo maisemat, henkilöt ja tilanteet yhteen keskikoon filmikameralla otettuihin valokuviin. Se antaa äänen alueelle, joka ei suostu unohtumaan tai autioitumaan. Men with No Mountains tekee näkyväksi, kuinka ihmiset luovat jatkuvasti uusia merkityksiä menneisyyden ja nykyisyyden välille.
Taiteilijoista Ella Kiviniemi (s. 1991) on helsinkiläinen valokuvaaja. Elias Tuomenranta (s.1990) on tamperelainen valokuvaaja ja kuvajournalismin yliopisto-opettaja. Molemmilla on sukujuuria Härmässä. Työskentelyä, kirjan julkaisua ja näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto, Suomen kulttuurirahasto, Patricia Seppälän säätiö, Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö sekä Finnfoto ry.
Jenni Toivonen: The River Carries Flowers
11.6.–2.8.2026
”Oletko kuullut joen salaisuuden; ettei aikaa ole olemassa? Että joki on kaikkialla samaan aikaan, lähteellä ja suulla, vesiputouksella, vuorilla ja meressä, kaikkialla, ja että nykyhetki on olemassa vain sitä varten, ei menneisyyden varjo eikä tulevaisuuden hohde.”
Brasiliassa, Atlantin sademetsässä virtaa joki, jossa Toivosen esi-isät kylpivät lähes vuosisata sitten. Suomalaisilla siirtolaisilla oli tavoitteena elää harmoniassa luonnon kanssa. Kirkkaan vuorijoen vesien uskottiin tarjoavan uudistumista ihmismielelle ja yhdistävän kehon muunlajiseen maailmaan. Esi-isät eivät tarvinneet kivitemppeleitä, koska elävä temppeli oli heidän jalkojensa alla ja heidän päänsä yläpuolella. The River Carries Flowers on oodi ja lahja joelle, metsälle ja sitä asuttavalle elämälle. Tutkimalla kulttuurillista muistia ja perintöä taiteilija pyrkii rakentamaan siltoja menneisyyden ja nykyisyyden välille ja luomaan yhteyttä Äiti Maahan, elävään ja hengittävään maailmaan yli ihmisyyden.
Useimpien alkuperäiskansojen maailmankatsomusten mukaan jokien ja metsien kaltaisten kokonaisuuksien uskotaan pitävän sisällään tietynlaisen hengen. Kasvit ja henget toimivat vastavuoroisesti ja ovat kiitollisia niille osoitetusta kunnioituksesta. Kukkien asettaminen vesistöön on muinainen, kulttuurienvälinen rituaali, jota käytetään puhdistautumiseen, parantamiseen ja pyhän kunnioittamiseen. Se toimii kunnioittavana lahjana esi-isille, jumalille tai luonnonhengille. Lahjan antaminen vedelle on elämän keskinäisriippuvuuden tunnustamista – kun vesipisara virtaa puun säikeissä Brasiliassa, on se samanaikaisesti yhteydessä Suomen rantoja hyväileviin vesiin.
Näyttely koostuu valokuvista ja interventioista, jotka symboloivat elämän verkon yhteenkietoutumista. Rituaalin lailla näyttely kunnioittaa vettä elämän lähteenä, korostaen sen katoavaisuutta ja keskittyen yhteyteen luonnon rytmin kanssa – Aivan kuten kukat kukkivat omalla ajallaan, virtaaminen joen kanssa on luottamista prosessiin ja luonnon ajoitukseen. Joki ei ole vain vettä; se on liikkeessä oleva rukous, joka opettaa meitä virtaamaan.
Henrietta Soininen - Vuoksi
Markku Hakala & Mari Käki: Hiidenkirnu
19.2.–15.3.2026
Hiidenkirnu on vuosituhansien aikana muodostunut kulttuurinen ansakuoppa, josta etsimme ulospääsyä.
Hiidenkirnu on surulaulu maailmassa, johon on yhä vaikeampi samastua.
Hiidenkirnu on taidenäyttely, jossa seinille ripustetut valokuvat heräävät liikkeeseen.
Hiidenkirnu on joukko eleettömiä maisemakuvia vaihtoehdottomuuden sielunmaisemasta.
Hiidenkirnu on toistuvaa kaatuilua ja yritystä pysyä pystyssä, musertumista painovoiman alla, pään päälle nostettu kivinen järkäle ja pään ympäri vedetty tuorekelmu.
Hiidenkirnu on muutaman minuutin mittaisten elo-kuvien unenomaisia välähdyksiä mielen dualistisista dynamiikoista. Rikkinäisiä hahmoja toistamassa sivilisaation urautuneita rooleja, etsimässä ulospääsyä, yhteyttä toisiinsa, luontoon, itseensä, vailla ymmärrystä pelkän tiedon varassa. tunteet piilossa.
Hiidenkirnu on Markku Hakalan ja Mari Käen dialogista ja yhteisestä kuuden vuoden aherruksesta syntynyt elokuvan ja valokuvataiteen välistä ilmaisullista tilaa tutkiva teos.
Hiidenkirnu on taide-elokuva, joka on kerännyt useita palkintoja kansainvälisillä elokuva- ja valokuva-alan festivaaleilla.
Hiidenkirnu on tähän elokuvaan perustuvien elo-kuvien ja valokuvavedosten näyttely.
Hiidenkirnu on vuosituhansien aikana muodostunut kulttuurinen ansakuoppa, josta etsimme ulospääsyä.
Työprosessista. Hiidenkirnun lähtökohtana oli unen lailla itse itsensä kirjoittanut käsikirjoitus ja uskollisuus näin ilmestyneille kuville. Tehtäväksemme jäi palvella kiehtovaa käsikirjoitusta ja pysytellä poissa sen tieltä, mikä vaati päästä päivänvaloon. Vaikka ensin työskentelymme tavoitteena oli luoda elokuva, käytännön työprosessi muistutti alusta lähtien enemmän taidevalokuvausta studiossa tai digitaalista maalausta kuin elokuvatuotantoa.
Varasimme kullekin kuvalle kuukauden esivalmisteluajan, jolloin tutkimme ja rakensimme kuvauspaikkaa tai studiota, lavastusta, rekvisiittaa ja valaistusta. Varsinainen kuvausvaihe esiintyjien kanssa kesti yleensä päivän tai kaksi. Tämän jälkeen Markku on vienyt lähes kaikkia kuvat läpi monipolvisen digitaalisen työstöprosessin, jossa hän on istuttanut kuviin eri kohteista kuvattua valokuvaa ja videomateriaalia.
Taiteilijoista. Ylöjärveläinen taitelijapariskunta Hakala ja Käki tulee niin taide- kuin elokuvakentän ulkopuolelta. Kirjallisuustiedettä ja naistutkimusta opiskellut Mari Käki, FM, s.1973, toimii myös työnohjaajana ja kouluttajana. Marille dialogi on elämää ja elämä on dialogia. Markku Hakala, FM, s.1975, on loikannut taiteilijaksi kasvuyrittäjyydestä ja tietojenkäsittelyopin tutkijan uralta. Hänelle taide ja filosofia edustavat henkilökohtaisesti ainoita tapoja olla olemassa tässä ajassa.