Eläimet ovat kiinnostaneet minua aina, jokainen omana erityisenä yksilönään, mutta myös laajemmin suhteessa ihmiseen ja omaan mielenmaisemaamme. Katson eläintä tietoisena historiasta, siitä vuosituhansien mittaisesta jatkumosta, jossa eläimet ovat olleet läsnä niin arjessa kuin tarinoissa ja myyteissä. Eläimet ovat valokuvaamiseni lähtökohta.
MIELEN KUVIA - valokuvia eläimistä koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa liittyy Metsä minussa-nimiseen, syksyllä 2020 julkaistuun kirjaan, toinen on osa tekeillä olevasta suuremmasta hankkeesta, joka liittyy eläimiin, erityisesti minulle tärkeisiin nisäkkäisiin.
Näyttely käsittelee teemoja, jotka ovat minulle valokuvaajana läheisimpiä: kotiseutuni vanhoja metsiä, eläimiä ja suhdettamme niihin sekä kaikuja kivikautisesta kalliotaiteesta ja myyteistä noiden ikivanhojen kuvien takana. Ihminen on tehnyt kuvia eläimistä yli neljänkymmenentuhannen vuoden ajan. Juuri nyt olen tuon pitkän ketjun viimeisin lenkki, mutta jälkeeni tulee uusia - eläimet eivät lakkaa askarruttamasta ihmismieltä.
Valokuvaajana minua viehättää niukkuus ja peitteisyys. Metsässä kätken mielelläni asioita oksiston ja runkojen taa tai pimeän peittoon estäen katsojaa näkemästä kaikkea, mitä kuva-alalla on. Pidän yöstä, liikun valon ja syvän hämärän rajalla, katson pimeästä kohti valoa. Kuvieni eläimet ovat joko vanhojen metsien aidoimpia asukkaita tai niitä, joilla on ollut tai on yhä suuri merkitys ihmisen mielenmaisemassa.
Toisen osan kuvat kumpuavat näyttelystä Myyttinen matka, jonka yhteydessä tein ensimmäiset kaksoisvalotukseni. Ajatus jäi itämään. Mietin muinaisten eläinkuvien suhdetta kallioon, johon ne oli maalattu. Monet niistä hakevat hahmonsa kallion muodoista, ovat ikään kuin osa sitä. Kallioon ne hallistuessaan myös lopulta katoavat. Kuvien eläimiä saatettiin pitää välittäjinä, ne maalattiin rajapintaan, joka erotti meidän maailmamme henkien ja vainajien asuinsijoista. Eläimet olivat välitilassa, niillä oli pääsy molemmille puolille.
Jatkoin kaksoisvalotusten tekoa viehättyneenä siitä, miten valokuvaamani eläin löytää lopulta itselleen kallion johon sulautua. Kuinka se jähmettyy osaksi kiveä ja ilmaantuu uuteen maailmaan, joka kuvista yhdessä muodostuu. Joskus tämä tapahtuu nopeasti, vain muutama minuutti eläimen kohtaamisen jälkeen, joskus kuva odottaa kamerassa viikkoja tai jopa vuosia, ennen kuin oikea vastinpari löytyy. Mukana on aina sattuman kiehtova osuus.
***
Näyttely on osa Kenen luonto? -valokuvafestivaalia