Luovan valokuvauksen keskus
näyttelyt_square.jpg

NÄYTTELYT

Back to All Events

Jari Haanperä: Kuvajaisia


lasikakku_netti.jpg

4.5.–27.5.2018

Kuvajainen
Heijastuma, peilikuva
Uni-, haave-, harhakuva, näky

Jari Haanperä on esiintynyt ja hänen valo- ja ääni-installaatioitaan ja lyhytelokuviaan on ollut esillä näyttelyissä, festivaaleilla ja tapahtumissa Euroopan lisäksi Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Kamera ja valokuvaaminen ovat kulkeneet koko uran ajan rinnalla muun taiteellisen työskentelyn kanssa.

Kuvajaisia - valokuvanäyttelyn teokset ovat 2000-luvulta. Kuvat ovat vahvasti samaa sukua Haanperän lyhytelokuvien, videoteosten ja installaatioiden kanssa. Niissä on yhtä tärkeää se mikä on tummaa, varjossa ja epäterävää kuin se mikä korostuu terävänä valossa.

Valokuvien lisäksi näyttelyssä on esillä viime vuonna valmistunut videoteos Taustakangas live, se on uusintavisualisointi Wigwamin kappaleeseen No New Game. Musiikkina on livetaltiointi vuodelta 1993 bändin Tavastian keikalta, johon Haanperä teki valot ja visualisoinnin.   

Näyttelyn on kuratoinut Jyrki Markkanen.